Pulkkinen
Pulkkinen Livessä Nelosella vuosina 1999–2002 esitetystä sarjasta tutut hahmot näyttäytyvät absurdeissa tilanteissa. Kaikki sketsit ovat uunituoreita ja pureutuvat tähän päivään. Sarjan rakastetuista hahmoista lavalla nähdään mm. Pulkkinen, Sauli, Osmo, Taparikollinen, Kopiovastaava, Mauri ja Viihdetaiteilija.
Pulkkinen Live on suosiota vuodesta 2017 niittänyt teatteriesitys, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut alkuperäissarjasta tuttu Jari Salmi. Näyttelijöinä toimivat Jari Salmi ja Teemu Koskinen. Kemistä kotoisin oleva Jari Salmi on urallaan näytellyt lukuisissa teattereissa ja TV-sarjoissa, mutta hänen mieleenpainuvin roolinsa on koko kansan paljasvatsainen Pulkkinen, joka seisoo ovellansa ylväänä vailla pienintäkään harha-askelta miehisyyden lähteiltä.
Näyttelijä Teemu Koskinen on puolestaan ehta porilainen, aivan kuten Pulkkisessa esiintyvä taparikollinenkin. Hän itse samaistuu hahmoista kuitenkin eniten Pulkkisen naapuriin Sauliin, vaikka onkin sitä mieltä, että Pulkkisen kaltaisena elämä olisi helpompaa.
Kansan suosikiksi noussut sketsisarja voitti kaksi Venla-patsasta. Pulkkinen on ainutkertaisella tavalla rajoja ylittävä ja niitä siirtävä sketsisarja, jonka hahmot ovat mahdottomuudessaan rakastettavia. Ihmisyyden eri puolia ja ihmisten omintakeisia selviytymiskeinoja kuvaavista hahmoista jokainen löytää palan itseään.
Pulkkinen vierailee myös yksityistilaisuuksissa. Ilta Pulkkisen hahmojen seurassa on taatusti ikimuistoinen ja sen jälkeen on naama naurusta kipeä.